tiistai 23. joulukuuta 2014

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Nosto: Black Lizard - Turquoise


Muistan, kun kuulin Neil Young & Crazy Horsen kappaleen "My My, Hey Hey" ensimmäistä kertaa. Oloni oli ristiriitainen, äärimmäisen ristiriitainen. Yhtä aikaa tunsin iloa ja onnea, mutta toisaalta samalla olin lohduton ja surullinen. Ja kaikki tunteet siis yksinomaan olivat kappaleen synnyttämiä. Samaan lokerikkoon menee myös esimerkiksi CMX:n Ruoste, joka lohduttoman ankeista lyriikoistaan huolimatta on mystisellä tavalla tyyni ja seesteinen. Vähän kuin katsoisi maailman palavan ja joku tarttuisi olkapäästä kuiskien rauhoittelevia sanoja korvaani.

Samanlaisia tuntemuksia herätti myös Black Lizard kappaleellaan Turquoise, joka löytyy yhtyeen elokuussa julkaisemalta EP:ltä nimeltä Burning. Vähän jopa hävettää myöntää, miten totaalisesti olen päästänyt kappaleen livahtamaan ohitseni, sillä kuluneella viikolla julkaistu kappaleen musiikkivideo sai minut ihmettelemään, miksen ole noteerannut kappaletta mitenkään vielä aiemmin. Ehkä se vain hukkui johonkin EP:n syövereihin ja vasta itsenäisenä julkaisuna pääsi esiintymään valokeilassa.

Turguoise on täydellinen kappale tällaiseen raukeaan sunnuntaiaamuun, millaisessa tätä tekstiä juuri nyt kirjoitan. Ulkona värit on kyllästetty harmaudella. Ei sada, mutta ilma sumeana vedestä, kuin sade olisi seisahtanut paikalleen. Samankaltaisissa tunnelmissa liikutaan myös kappaleen musiikkivideossa. Tunnelma ei ole aivan yhtä melankolinen kuin omani, sillä jäiset maisemat, veden virtaus ja liekin lepatus pimeässä huoneessa jättävät jälkeensä sisältäpäin hehkuvan lämmön ja mielenrauhan.

Kuten saatteessa Onni Nieminen, jonka käsialaa video on, sanoo: "Veden kulku merestä sumuun ja lopulta jäähän (ja taas vedeksi) sekä liekin lepatus on minulle kuin lohdullisia viestejä jostain rajojen takaa."

Tämän tunnelman kappale ja musiikkivideo tavoittavat erinomaisesti.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Nosto: Hisser - Park Fiction


Ensiksi kummasteltiin, kuka hitto on Hisser. Seuraavaksi ihmeteltiin, kun tämän mystisen suippokorvan debyyttisinglen saattoi mainoskampanjan ansiosta löytää läheisen Alepan ilmoitustaululta.

Mystisyyden verho avautuu hitaasti ja varoen. Park Fiction on kurkistus tuon verhon taakse, jonka takaa paljastuu sanalla sanoen tuoretta ja tyylitajuista elektronista musiikkia, joka heti kättelyssä kietoo kuuntelijan kouriinsa. Koukuttavuudestaan ja näennäisestä helppoudestaan huolimatta Park Fiction haastaa kuuntelijansa tuoden itsestään esille uusia tasoja. Kappale on kuin huone, johon on äärimmäisen helppo astua ovesta sisälle, mutta kerran päästyään sisälle ei tahdo enää poistua.

Parasta kuitenkin kappaleessa on mystinen tunnelma, joka on varmasti osittain Hisserin salaperäisen esiinastumisen ansiota. On täysin se ja sama, kuka Hisser on ja mistä hänet entuudestaan tunnetaan. Hisser on Hisser. Mystinen avaruudesta keskuuteemme laskeutunut Spock-korvainen artisti, joka tekee tajuttoman hyvää musiikkia.

Nyt on kova!