perjantai 30. toukokuuta 2014

Nosto: DF5K - Kioto


Olenko se vain minä, vai onko suomen kieli nostanut päätään horroksesta uuden musiikin saralla? Pinnalle nousee jatkuvasti kotimaisia yhtyeitä, joiden musiikkia aiemmin oli tottunut kuulemaan lähinnä englanniksi esitettyinä. Vuodenvaihdeessa julkaistun Europa-kappaleen myötä musiikkipiirien tietoisuuteen noussut DF5K, jonka runollisuus ja huokuvat postrock-melodiat ovat jotain pysäyttävän kaunista kuunneltavaa. Suomenkielisyys on yhtyeen ehdottomia valttikortteja ja osoitus muille, miksi tietyissä tilanteissa äidinkielensä suosiminen on paljon enemmän kuin vain järkevää. Äidinkielisyys tuo sekä tulkintaan että sen vastaanottoon luonnollisuutta ja intiimiyttä. Väittäisin, että Sigur Rósin musiikiltakin putoaisi täysin pohja, jos se esitettäisiinkin englanniksi. Huolimatta siitä, etten edes ymmärrä, mistä Sigur Rós laulaa – toisin kuin DF5K:n lyriikat. Eläköön äidinkieli!

DF5K on runollista ja kuvankaunista musiikkia, joka yhdistää heleät kitaramelodiat soljuviin lyriikoihin. Sulkiessaan silmät voi nähdä, miten musiikki maalaa maisemaa heinäpelloista, jotka kimaltelevat aamukasteessa ensimmäisten auringosäteiden heijastaessa valoa kastepisaroista. Pieni tuulenvire huojuttaa heinänkorsia ja saa pellon kimaltelemaan aalloittain. Levollisena jäät ihastelemaan luonnon omaa taideteosta, kuten jäät ihastelemaan Kioto-kappaletta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti